Arkkitehti nomadina

Tallennan ajatuksen, joka jysähti mieleeni New York Times -lehdestä (Nicolai Ouroussoff, For I.M. Pei and the Museum of Islamic Art, History Is Still Happening).

”Many successful architects today are global nomads, sketching ideas on paper napkins as they jet from one city to another. In their designs they tend to be more interested in exposing cultural frictions — the clashing of social, political and economic forces that undergird contemporary society — than in offering visions of harmony.”

Suomeksi (JP):

Monet nykyhetken arkkitehdit ovat globaaleja paimentolaisia, jotka piirtelevät ideoitaan paperilautasliinoihin lentäessään kaupungista toiseen. Suunnitelmissaan heitä tuntuu enemmän kiinnostavan kulttuuristen säröjen – nyky-yhteiskuntaa puristavien sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten voimien yhteentörmäyksen – näyttäminen kuin harmonisten näkyjen esittäminen.

Juuri näitä harmonian näkyjä tarvittaisiin yhä enemmän.

Ruoanlaittoa

pasta1

Olen huvin vuoksi ja muistakin syistä intoutunut laittamaan ruokaa. Huomaan taas, ettei mikään ole kovin vaikeaa.

Kuvan broileripasta on oma reseptini. Siihen tulee maustamattomia broilerin fileesuikaleita, tomaattimurskaa, ananaspaloja sekä maustesekoitus, jota vielä kokeilen. Sekä tietenkin juustoraastetta.

Tänään tein grillimakkara-pekonipastaa. Neljä grillimakkaraa paloiteltuna, 1/3 pakkaus pekonia, ruskistetaan paistokasarissa, lisätään ruokakermaa, mausteeksi mustapippuria, basilikaa ja paprikajauhetta, päälle juustoa.

Helppoa ja hyvää.

Kaupunki jossa elämme

Pari ajatusta, jotka tulivat mieleeni vieraillessani sairaalassa itsenäisyyspäivän tienoilla.

Suuri terveydenhoidon yksikkö on nykypäivänä esimerkki työyhteisöstä, jossa on paljon maahanmuuttajia. Lääkäreitä, sairaanhoitajia, perushoitajia, muita. Kielitaito tietysti vaihtelee, mutta asiat tuntuvat hoituvan.

Monimuotoisuus on voimavara

Motivoitunut henkilökunta on nykypäivänä elinehto. Käsittääkseni monimuotoinen henkilöstörakenne voi olla voimavara. En ymmärrä, miksi monen on niin vaikea hyväksyä maahanmuuttajien mukanaoloa yhteiskunnassa. Onhan pelkästään hyvä, että työnantajat saavat työvoimaa, ihmiset töitä ja talouselämän pyörät pysyvät liikkeessä.

Kun tässä kaupungissa hyväksyttäisiinkin avoimesti se todellisuus jossa elämme, ja iloittaisiin sen tarjoamista mahdollisuuksista, haikailematta johonkin mitä ei ole.

Järkeä ja ei

Olen kirjoittanut päätöksenteon marssijärjestyksestä. Joskus päättäjillä on järkeä. Lappeenrannassa joku keksi, että veteraanien maksuttomiin bussimatkoihin ei muka ole varaa. Johtavat poliitikot älähtivät, että ei heiltä ollut edes kysytty. Rahat löytyivät.

Ei myöskään Anttila sallittu siirtyä muka poikkeusluvalla viideksi vuodeksi Hyrymäkeen. Jos olisi sallittu, niin sinnehän olisi jäänyt. Toisaalta sain suureksi harmikseni lukea, että ns. Hinkkasen talon suojelusta tehty valitus meni läpi, ja talo kai puretaan. Kaupunginjohtajakin ilmaisi tyytyväisyytensä.

Menetettyä suren

Mitä tällaisista päätöksistä jää jäljelle? Paha maku ja suru menetetyistä mahdollisuuksista. Haaveilen kaupungista, jossa ei näin toimittaisi. Kaupungista, jossa pidettäisiin itsestäänselvänä, moniäänisyyden vaatimusta unohtamatta, että nykypäivän ratkaisut tehdään historiaa kunnioittaen, parempaan tulevaisuuteen tähdäten.

Jossain kirjoitin, että vallitsevassa tilanteessa – koko Suomessa – on harkittava kaikkia keinoja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien vahvistamiseksi, aina parjattua pormestarimallia myöten. Nyt tuntuu taas juuri siltä.

Luova lauantai: Epävarmuus

epavarmuus_marraskuu2008

Epävarmaa. Monta väriä ja viivaa, mutta millaisiin asemiin ne lopulta mahtavat asettua?