Archive for the ‘Elokuvat’ Category

Vettä, öljyä ja verta

Katsoin Paul Thomas Andersonin elokuvan There Will Be Blood. Komea elokuva. Selkeästi kerrottu, visuaalisestikin vaikuttava tarina.

Filmi toimii myös katsauksena öljyteollisuuden historiaan. Jo lukion historian kirjasta tuttuja nimiä – Standard Oil (Rockefellerin yhtiö), Union Oil – tuli vastaan. Standard Oil pilkottiin aikanaan, kun oli kasvanut liian suureksi.

Öljymiehen ahneudella oli tässä tarinassa surulliset seuraukset. Nimi muuten viittaa Raamattuun (2. Moos. 7:19):

Herra sanoi vielä Moosekselle: ”Käske Aaronin ottaa sauvansa ja ojentaa se kohti Egyptin vesiä, sen kanavia ja lammikoita, jokaista paikkaa kohti, missä vettä on. Silloin vesi muuttuu vereksi, ja verta on kaikkialla Egyptissä, vieläpä puissa ja kivissäkin.”

Helsingin Sanomissa kriitikko kirjoitti joskus, että kyseessä on amerikkalainen klassikko jo nyt. Helppo olla samaa mieltä.

Toissapäivänä katsoin tv-sarja Rooman viimeisen jakson. Ennalta arvattava loppu, Antoniuksen ja Kleopatran itsemurha ja kaikki se. Oikeastaan koko sarja oli toisintoa Joseph L. Mankiewiczin elokuvassa Kleopatra kuvatuista tapahtumista. Se, mistä Roomaa kiitän, on roomalaisten tapojen ja arkielämän todentuntuinen kuvaus. Enemmän sitä olisi saanut olla, ja vähemmän ylhäisönaisten juonitteluja, mutta hyvä näinkin.

Mainokset

Valokuvausta ja elokuva

Kaksi kuvaa Lappeenrannasta, makro- ja mikrotasolta.

Kuva on otettu Myllysaaren uimalan yläpuolelta. Siinä on mielestäni hyvä rytmi; puisto vaihtuu taloiksi, pilvet sinitaivaaksi. Vasemmalla Lappeen kirkko, oikealla Kaupunginlahden suihkulähde.

Eilen katsomani Petri Kotwican elokuva Musta jää alkaa samantapaisella talvimaisemalla. Paras suomalainen elokuva pitkään aikaan, visuaalisesti upea – jokainen kuva huolella harkittu – mutta mutta… Sisältö yhdentekevää parisuhdehöttöä! En ymmärrä.

Toinen kuva esittää Zinnia elegansin nuppua tänään.

Myllysaaren ulkoilualueelle on muuten laadittu lupaava kehittämissuunnitelma. Aika sitten näyttää, paljonko siitä pystytään toteuttamaan.

Toinen suuri – todella suuri – projekti kotiseudullani on Saimaa Gardens entisellä Rauha-Tiurun sairaala-alueella. Sillä tulee olemaan suuri merkitys alueen matkailulle.

Venäjä ja Intia

Naapurimaasta ja sen ihmisistä puhutaan välillä ikävään sävyyn.

Lehdessä asiantuntija totesi, että paljon puhutussa Venäjä-osaamisessa on puutteita. Niin varmaan on, jos koululaisetkaan eivät halua opiskella venäjän kieltä. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä – siltä tuntuu. Liikemaailma odottaa valtavia mahdollisuuksia, mutta kansalaiset eivät oikein usko niihin. Puhutaan vain liikenneongelmista ja kauppojen ja kylpylöiden etuilevista ja metelöivistä asiakkaista. Kulttuurin puolella Venäjällä ei sitten kai olekaan mitään kiinnostavaa?

Yksi asia on, että maan lähestyvien presidentinvaalien tulosta pidetään jo etukäteen selvänä. Sitä en epäile, mutta eikö kuitenkin ole hyvä, että vaalit pidetään ja ihmisillä on edes mahdollisuus ottaa kantaa? Ei pidä unohtaa 1990-luvun alun jälkeen tapahtunutta kehitystä.

Oppositiomies Garri Kasparov sanoi Hesarin haastattelussa, että nyky-Venäjällä on kaksi vuotta aikaa. Sitten tulee muutos, kun kansalaiset ymmärtävät raskaan byrokratian ja huonon elintason välisen yhteyden, tai jotain.

En tiedä. Asia vain on niin, että Venäjä ja venäläiset ovat meillä tässä lähellä, ja tulevat olemaan. Haluammeko hyödyntää mahdollisuudet vai emme? Jos emme, mitä muita vaihtoehtoja muka on?

* * *

Maahanmuuttajista puhutaan paljon, sekä hyvää että huonoa.

Eilen katsoin elokuvan The Namesake – Kaima, joka oudosta nimestään huolimatta osoittautui
mainioksi teokseksi. Käsittelee myös maahanmuuttoaihetta, joten sopii tähän yhteyteen. Kuvat ovat kauniita ja värimaailmat upeita, liikuttiinpa sitten Intiassa tai Yhdysvalloissa. Kerronta on sujuvaa, jokainen kohtaus johtaa luonteavsti seuraavaan. Ohjaaja Mira Nair kannattanee laittaa korvan taakse.

Elokuvasta mainitsen kaksi pointtia. Ensiksi, jos ihminen muuttaa toiselle puolen maapalloa, hän jättää jonkin jäljen sekä tulo- että lähtömaahan. Intialainen (tai, henkilöiden kieltä käyttääkseni, bengalilainen) Amerikassa tai amerikkalainen Intiassa, sama asia.

Toiseksi, tässä elokuvassa Intia näyttäytyy, sekä visuaalisesti että muuten, toisenlaisena kuin yleensä länsimaisessa mediassa. Kuin mikä tahansa maa, kuin mikä tahansa elinympäristö.

Virkistävä katselukokemus.

Tapahtumia

Vaihteeksi tapahtumarikkaita päiviä. Perjantaina kaupparetki, kokous ja illalla kinkkupiirakan laittamista – kaikki saman päivän aikana. Lauantaina sitten paperitöitä ja elokuvailta, sunnuntaina rauhallista ajatuksien kokoamista ja lukemista.

Martin Scorsesen kehuttu elokuva The Departed (suomeksi tässä tapauksessa lähinnä”poisnukkuneet”) ei ollut oikein makuuni. Sujuvaa kerrontaa, mutta aivan liikaa väkivaltaa ja rivoa kielenkäyttöä. Ihmetyttää, miksi tällainen tarina on yleensä haluttu kertoa. Todellisuuden kuvaaminen on tärkeää, mutta todellisuuksia on niin monenlaisia.