Liikkeellä ja paikoillaan

Mitä kuuluu? Siinä kysymys, johon usein vastaan, että eipä tässä ihmeempiä. Ei mitään erityistä, mutta aina on jotain menossa. Kun kesällä ei ole juuri velvollisuuksia, on aikaa omille asioille.

Yritän päivittäin saada jotain aikaan. Kävin kirjastossa, lainasin Predrag Matvejevicin kirjan Välimeren breviaario, omalaatuisen kirjan elämästä Välimerellä ja meren rannoilla, tai kuinka sen sanoisi. Löysin myös Suuren pastakeittokirjan, josta olen jo paria reseptiä kokeillut. Fettuccinea ja gnoccheja, saa nähdä mitä vielä opinkaan…

Erään tietokoneongelmankin jouduin korjaamaan, ei onneksi omasta koneesta. Kone käynnistyi todella hitaasti ja antoi omituisia ilmoituksia, joten epäilin virusta. Edes virustarkistus ei suostunut käynnistymään, joten kone äkkiä pois netistä. Poistin virusturva- ja palomuuriohjelman ja asensin uudelleen, mutta ei auttanut. Ilmoitukset viittasivat erääseen varmuuskopiointiohjelmaan, ja kun sen poistin, poistuivat ongelmatkin. Viruksiakaan ei loppujen lopuksi löytynyt. Varmuuskopiot ulkoiselle kiintolevylle – jossa ei ollut vikaa – täytyy vain tehdä jollakin muulla tavalla.

Olen yleensä laiska hankkimaan uusia ohjelmistoja ja laitteita. Muutenkin taidan olla pohjimmiltani kunnon konservatiivi – vastustan muutoksia sillä perusteella, että vanha malli on ollut hyvä, ”jos ei rikki, älä korjaa”. Ei lapsuudessani käyty sunnuntaisin ruokakaupassa, ja kaikki olivat tyytyväisiä… Noh, viikolla minua pyydettiin jopa kunnallisvaaliehdokkaaksi (!) mutta voimavarat eivät riitä kaikkeen.

Vanha ja suojelemisen arvoinen kauppiastalo (ns. Hinkkasen talo, kuvassa) on taas vaihteeksi saanut ympäristökeskukselta suojelupäätöksen, mutta omistaja luultavasti valittaa. Saa nähdä, montako vuotta tuosta vielä tapellaan. Ja sillä välin talo lahoaa käsiin…!

Mainokset

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: