Sumuinen laakso
Kaupungit, puutarhat ja kylmät maisemat haihtuivat jonnekin pois.
Näin punaisen planeetan, jota peitti arvoituksellinen sumu.
Päällimmäiset pilviverhot läpäistyäni löysin syvät jyrkkäreunaiset laaksot, joita myllersi myrsky kuin jumalten harjoituskentällä. Yhä uusia maakerroksia purskahti esiin, uusia vuoria nousi ja vanhat romahtivat kasaan laavajärviksi ja tasangoiksi. Jonnekin nousi nuoria metsiä ja kukat kukkivat niityillä.
Eräässä laaksossa vastaani tuli ihmisjoukko, joka vaelsi ympäriinsä kaikkea uutta ihmetellen. Jossain muualla armeijat marssivat ja kultakypärät kiiltelivät. Useammin löysin ryhmiä, jotka etsivät paikkoja, joihin raivata peltoja.
Kaikkialla näin elämää, nousevia unelmia, rakkauden ja vihan purkauksia, löytämisiä ja kadottamisia.
Laaksossa, jonka ihmiset hylkäsivät elinkelvottomana, kohosi paksun vaaleanpunervan sumun keskeltä saarekemainen kallionkieleke, kuin olisi jäänyt yli jostakin suuresta suunnitelmasta.
Tämä ei ollut ihmisten maailma, eikä jumalten. Mutta jotain siitä voisi kehittyä.
Jouni Petro 
Jätä kommentti